Paikallisen surffiseuran perustaminen 1-2-3

Ranta. Varsinkin leijalautailun harrastamiselle ranta on tärkeä. Leijan nostaminen ja laskeminen tarvitsee tilaa. Ranta kokoaa harrastajat yhteen paikkaan myös purjelautailussa. Esimerkkinä tässä jutussa on Lauttasaaren leijalautailijat ry, joka on maan nuorimpia ellei nuorin surffiseura. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin 14. kesäkuuta 2015. Sitä ennen perustamista oli jo valmisteltu monin tavoin ja vaihtoehtojakin mietitty.

Aivan ensiksi oli Facebook-ryhmä Lauttasaari kite spot, jonka Maria Kleimola perusti toukokuussa 2013. Marraskuussa 2013 pidettiin kokous, johon kutsuttiin harrastajia myös SPLL:n kitechatin ja kitebb:n kautta. Kokouksessa käytiin yleisesti läpi rannan käyttöä ja myös mahdollista oman yhdistyksen perustamista pohdittiin. Asia omasta yhdistyksestä Lauttasaareen jäi kuitenkin vielä harkintaan. Päätettiin selvittää mahdollisuuksia yhteistyöhön muiden paikallisten seurojen kanssa.

Keväällä 2015 oman yhdistyksen perustaminen tuli jälleen mukaan keskusteluihin. Oman yhdistyksen kautta pystyttäisiin parhaiten vaikuttamaan oman rannan asioihin. FB-ryhmässä järjestettiin nimikilpailu ja kutsuttiin koolle perustamiskokous. Perustamiskokousta varten oli valmisteltu yhdistyksen säännöt PRH:n mallisääntöjen pohjalta. Jäsenmaksut päätettiin kerätä kotimaisen Holvi-palvelun kautta. Holvissa toimii myös yhdistyksen kirjanpito. (*)

Rekisteröidyn yhdistyksen perustamisen ainoa pakollinen kulu on PRH:lle maksettava kertamaksu 85 euroa. Lauttasaaren leijalautailijoille päätettiin myös rekisteröidä Viestintävirastosta oma verkkotunnus larukite.fi verkkosivuja varten, mistä ensimmäiselle vuodelle tuli kuluja 12 euroa + webhotellin vuosimaksu.

Kannattaako sitten rannalle X perustaa oma yhdistys? Oleellinen kysymys tässä on harrastajien määrä. Lauttasaaren rantaa käyttää maltillistenkin arvioiden mukaan yli kolmesataa harrastajaa. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 63 varsinaista jäsentä ja kaksi kannatusjäsentä. Toinen oleellinen kysymys on, mitä yhdistyksen perustamisella halutaan saavuttaa? Lauttasaaressa yhdistyksen tarkoituksena on edistää turvallista ja muut rannankäyttäjät huomioonottavaa leijalautailuharrastusta.

Tulevalle kesälle 2016 Lauttasaaren leijalautailijoissa on suunnitteilla ensiapukoulutusta jäsenille ja osallistuminen toista kertaa Lauttasaari-päiville. Lauttasaari-päivät ovat jokakesäinen tapahtuma Lauttasaaren uimarannalla ja läheisessä puistossa, jossa kaikki paikalliset yhdistykset esittelevät omaa toimintaansa.

Eräs merkittävä, yhdistysten toiminnassa yleinen toimintamuoto Lauttasaaren leijalautailijoissa on kuitenkin päätetty rajata toiminnan ulkopuolelle, ja se on peruskurssien järjestäminen. Tähän linjaukseen on päädytty siksi, että Lauttasaaren rannat eivät sovellu leijalautailun opetukseen. Myös leijalautailun aloittelijat ovat kuitenkin erittäin tervetulleita mukaan yhdistyksen toimintaan! Hyvässä seurassa Lauttasaarenkin rannoista on mukavampi nauttia, ja leijan nostamiseen ja laskemiseen saa aina apua!

Juttu on alunperin julkaistu Purjelautaliiton lehdessä 1/2016.

(*) Korjaus: Holvista tiedot siirretään erilliseen maksuttomaan kirjanpito-ohjelmaan.

Kevät, aurinko paistaa ja tuulee

Kevät, aurinko paistaa ja tuulee. Kyllä, juuri nyt, ainakin ihan vähän. Haluaisitko saada Lauttasaaren tuulimittarin ilmoitukset automaattisesti puhelimeesi? Onnistuu! Tuulimittari on nyt myös Slack-chätissä. Ai missä? Sellainen osoite kuin larukite.slack.com. Siellä. Sinne pääsee, kun käyt maksamassa vuoden 2016 jäsenmaksun Holvissa, holvi.com/shop/larukite

Jos olet maksanut jäsenmaksun viime vuonna ja sinulle tulee tuuli-ilmoitukset Beeperin kautta, no worries, Beeper.io toimii vielä toistaiseksi! Uusia käyttäjiä Beeperiin ei kuitenkaan enää lisätä, Slack on parempi, Slackissa on myös chätti. Slackissa tuulimittarin ilmoitukset tulevat kanavalle #tuulibot