Lauttasaaren leijalautailijat täytti kaksi vuotta 14. kesäkuuta 2017. Kolmannelle toimintavuodelle yhdistystä ohjaa toukokuussa pidetyssä vuosikokouksessa valittu hallitus. Puheenjohtajana toimii Maria Kleimola. Hallitukseen Juuso Tilaéuksen paikalle tuli Mia Leppälä. Muut hallituksen jäsenet ovat Ville Kauhanen, Lare Lekman, Lasse Mikkonen, Mirko Nieminen ja Jani Palkola.
Vuoden 2017 jäsenmaksun voi maksaa tuttuun tapaan yhdistyksen Holvi-verkkokaupassa larukite.fi/jasenmaksut
Jäsenmaksutulojen lisäksi lahjoitukset ovat olleet merkittävä tuki nuorelle yhdistykselle. Yhdistyksen hallitus vastaanotti 4. helmikuuta merkittävän lahjoituksen Juhana Santalaisen omaisilta. Lahjoituksella Santalaisen omaiset haluavat tukea yhdistyksen toimintaa ja edistää turvallista leijalautailuharrastusta Juhanan ”kotirannalla” Lauttasaaressa. Juhana Santalainen oli yksi Lauttasaaren leijalautailijat ry:n perustajajäsenistä ja aktiivinen leijalautailun harrastaja.
Lahjoituksen otti vastaan Lauttasaaren leijalautailijat ry:n edustaja Lasse Mikkonen. Lahjoitus oli jo järjestyksessään toinen. Seura käyttää varoja turvallisen harrastamisen kehittämiseen. Vuonna 2016 yhdistys järjesti kaikille leijalautailun harrastajille avoimen ja maksuttoman ensiapukoulutustilaisuuden, ja ne tulevat olemaan myös tänä vuonna kaikille avoimia ja maksuttomia. Ilmoittautuminen koulutuksiin avataan myöhemmin kesän aikana larukite.fi:hin. Koulutuksista tiedotetaan myös uutiskirjeen ja Facebookin kautta.